Voi tuota Johannes Kastajaa, joka julisti erämaassa ihmisten asuinsijojen (Hepr.13:13) ulkopuolella ja julisti fariseukset kyykäärmeiden sikiöiksi (Luuk.3:7). Kuinka hän saattoi kaiken kansan suosimia sillä tavoin solvata?! Kuinka ihmeessä hän saattoi tuomita näitä, joilla oli suuret tupsut viittojensa liepeissä, vaikka hänellä itsellään oli saastaisen eläimen, kamelin, karvoista tehdyt vaatteet (Matt.2:35, 3.Moos.11:4, Matt.3:4). Oliko sittenkään hän tuomari, vai joku toinen?
Talven pimeydessä ja kylmyydessä, on suomalainen kansa monesti suojautunut sudentaljoilla kuluneina vuosisatoina. He riistivät susilta (3.Moos.11:27) hengen ja nylkivät niiltä kauniin nahan pukeutuakseen siihen. Ja kevään odotus oli jokaisen sydämellä. Niin on myös nyt sen aika, että ”kansa, joka pimeydessä istuu, saa nähdä suuren valkeuden, ja jotka istuvat kuoleman maassa ja varjossa, niille koittaa valkeus” (Matt.4:16) ja vaikka ”laittomuus pääsee valtaan ja kylmenee useimpien rakkaus” (Matt.24:12), niin sitä suurempi on kevään odotus, jonka merkkinä on viikunapuu, jonka ”oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat”. (Mark.13:28)
Tänä pimeyden aikana, jolloin laittomuus lisääntyy ja hapattaa jopa seurakuntaa, joka ei elä todeksi Jeesuksen sanoja, ettei ”laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto”(Matt.5:18), on profeettojen aika taas pukeutua saastaisen eläimen karvaan; riistää henget susilta ja nylkeä niiden nahat ja osoittaa, mikä on laitonta ja mikä laillista, sillä yhtä kuollut on seurakunnassa ilmenevä armo kuin on kuollut laki sen suussa.
Monet loukkaantuivat Jeesukseen, joka oli hiljainen ja nöyrä sydämeltään, mutta joka ”teki nuorista ruoskan ja ajoi ulos pyhäköstä heidät kaikki lampaineen ja härkineen ja kaasi vaihtajain rahat maahan ja työnsi heidän pöytänsä kumoon.” (Matt.11:29, Joh.2:15)
Niinpä niin… Ilmestyvätkö laittomuuden aikojen todelliset ainoan Jumalan profeetat lampaanvaatteissa vaiko sudentaljoissa? (Matt.7:15)
tiistaina 15. joulukuuta 2009
maanantaina 14. joulukuuta 2009
Ensirakkaus
Olen nähnyt eron vasta uskoon tulleella ja kauan uskossa olleella. Näin ei ole aina, mutta liian usein on. Muistan erään hetken, enkä varmaan koskaan unohda sitä. Pari vanhempaa uskovaa kysyivät minulta seuraavaa, kun olin vasta kaksi kuukautta aikaisemmin astunut palvelemaan Herraa uskonvaraisesti: ”Miltä sinusta tuntuu, kun sinä olet noin täysillä Jeesuksen perään ja me olemme vähän tällaisia?” Hän kysyi myöntäen joskus lakanneensa juoksemasta sitä kilpajuoksua, johon Paavali esimerkillään haluaa johtaa kertoessaan tavoittelevansa voittoseppelettä evankeliumin hyväksi (1.Kor.9:24). Mikä kysymys! Miltä se tuntui… Pahalta. Heissä olisi pitänyt olla jotakin, mitä olisin voinut seurata ja ihailla, ja mistä olisin voinut ottaa oppia. Olin heitä nuorempi uskontaipaleellani, mutta olenhan kuullut hyvän sanonnan: Ei ne uskossa olon vuodet, vaan ne minuutit, jolloin olemme seuranneet Jeesusta.
Kuinka usein on joku vasta uskoon tullut juonut lampaanomaisen luottavaisena uskonnollisen pirulaisen mehulta näyttävää myrkkyä, joka on työnnetty väheksyvillä sanoilla, kuten ”olet niin nuori vielä” tai ”kyllä sinä järkiisi tulet”, ”istu nyt vielä muutama vuosi” jne. Kuka asetti ja milloin jonkun toisen mittapuun kuin Paavali, joka opetti Jumalan Sanassa, kaiken hengellisen elämän ylimmässä auktoriteetissa, tavoittelemaan voittoseppelettä kuin kilpajuoksija, joka juoksee kaikin voimin ja pinnistyksin? Tuota myrkkyä tarjoavat vain ne, jotka itse lakkasivat juoksemasta ja tyytyivät elelemään mukavasti ja tapakristillisesti, sillä he haluavat muidenkin makaavan etteivät itse näyttäisi siltä mitä todellisuudessa ovat. Ja nämä väittävät olevansa esikuvallisia, vaikka heidän hengellinen ylpeytensä ja ihmismieltä hivelevän arvokkuuden tavoittelu saa heidät sunnuntaipukuineen haisemaan hapatteelta valovuoden päähän.
Nämä manipuloivat uskonnollisuuden myrkyn juottajat ovat fariseuksia pahempia ja luopioita, mitä ensirakkauteen tulee. Ja he kehtaavat väittää olevansa jotenkin ylhäisempiä uskonnollisen valtastatuksensa kanssa kuin heidän pahoinpitelemänsä ensirakkauden tulessa kulkevat ja Pyhän Hengen rohkeutta ja intoa täynnä olevat vastapuhdistetut astiat, mutta sisältä he ovat täynnä katkeruuden sappea. Paavali opetti Timoteusta sanoen: ”Älköön kukaan nuoruuttasi katsoko ylen, vaan ole sinä uskovaisten esikuva puheessa, vaelluksessa, rakkaudessa, uskossa, puhtaudessa.” (1.Tim.4:12)
Onneksi Jeesus on Herra. Hän näytti, miten juosta loppuun asti, ja Hän opetti juoksemaan loppuun asti. Jeesus on sanonut ja sanoo tänäänkin: ”Se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi. Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.” (Ilm.2:4-5) Tässä on armollisen ylösnousseen Jeesuksen sanoma Pyhän Henkensä kautta näille uskonnollisille pirulaisille. Ei ole kompromissia. Jeesus ei tee kompromissia. Lampunjalka työnnetään sivuun, ja valo loistaa muualla.
Kiitän Jumalaa niistä vanhemmista uskovista, joihin olen saanut tutustua ja jotka eivät ole lakanneet juoksemasta. He ovat esimerkkejä elämänsä kautta, vaatimatta mitään siitä itselleen, mutta saaden kaiken. He eivät jääneet penkkejä kuluttamaan.
Kuinka usein on joku vasta uskoon tullut juonut lampaanomaisen luottavaisena uskonnollisen pirulaisen mehulta näyttävää myrkkyä, joka on työnnetty väheksyvillä sanoilla, kuten ”olet niin nuori vielä” tai ”kyllä sinä järkiisi tulet”, ”istu nyt vielä muutama vuosi” jne. Kuka asetti ja milloin jonkun toisen mittapuun kuin Paavali, joka opetti Jumalan Sanassa, kaiken hengellisen elämän ylimmässä auktoriteetissa, tavoittelemaan voittoseppelettä kuin kilpajuoksija, joka juoksee kaikin voimin ja pinnistyksin? Tuota myrkkyä tarjoavat vain ne, jotka itse lakkasivat juoksemasta ja tyytyivät elelemään mukavasti ja tapakristillisesti, sillä he haluavat muidenkin makaavan etteivät itse näyttäisi siltä mitä todellisuudessa ovat. Ja nämä väittävät olevansa esikuvallisia, vaikka heidän hengellinen ylpeytensä ja ihmismieltä hivelevän arvokkuuden tavoittelu saa heidät sunnuntaipukuineen haisemaan hapatteelta valovuoden päähän.
Nämä manipuloivat uskonnollisuuden myrkyn juottajat ovat fariseuksia pahempia ja luopioita, mitä ensirakkauteen tulee. Ja he kehtaavat väittää olevansa jotenkin ylhäisempiä uskonnollisen valtastatuksensa kanssa kuin heidän pahoinpitelemänsä ensirakkauden tulessa kulkevat ja Pyhän Hengen rohkeutta ja intoa täynnä olevat vastapuhdistetut astiat, mutta sisältä he ovat täynnä katkeruuden sappea. Paavali opetti Timoteusta sanoen: ”Älköön kukaan nuoruuttasi katsoko ylen, vaan ole sinä uskovaisten esikuva puheessa, vaelluksessa, rakkaudessa, uskossa, puhtaudessa.” (1.Tim.4:12)
Onneksi Jeesus on Herra. Hän näytti, miten juosta loppuun asti, ja Hän opetti juoksemaan loppuun asti. Jeesus on sanonut ja sanoo tänäänkin: ”Se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi. Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.” (Ilm.2:4-5) Tässä on armollisen ylösnousseen Jeesuksen sanoma Pyhän Henkensä kautta näille uskonnollisille pirulaisille. Ei ole kompromissia. Jeesus ei tee kompromissia. Lampunjalka työnnetään sivuun, ja valo loistaa muualla.
Kiitän Jumalaa niistä vanhemmista uskovista, joihin olen saanut tutustua ja jotka eivät ole lakanneet juoksemasta. He ovat esimerkkejä elämänsä kautta, vaatimatta mitään siitä itselleen, mutta saaden kaiken. He eivät jääneet penkkejä kuluttamaan.
keskiviikkona 9. joulukuuta 2009
Surkeuden ihannointi...
On todella epäraamatullista. Niin, kyllä, tiedämme, mikä arvo on sillä, että saa päätyä ”Gethsemanen kautta Golgatalle”, mutta näen niin paljon sellaista surkeudella hurskastelua. Osataan oikeassa kohtaa mainostaa omaa vajavuuttaan ja heikkouttaan, kun itse asiassa sen läpi kuultaa hengellinen ylpeys, joka verhotaan kulttuuri- ja uskontosidonnaisesti ”nöyryyden hurskauteen”.
Jos totta puhutaan, niin kaikki tietävät, että kenestäkään ei ole mihinkään, joten miksi tehdä niin suurta numeroa omasta heikkoudesta, kun se ainoastaan kertoo, että Jeesus ei ole koskaan saanut tilaa kirkastua meissä. Hän ei koskaan kutsunut meitä olemaan heikkoja vain pysyäksemme surkeudessa, vaan Hän kutsui meitä tulemaan heikoiksi, jotta Hänen meissä tapahtuvan kirkastumisensa kautta meistä tulisi vahvoja.
Tänä päivänä täytyy todella olla sielussa Golgatan elämän jälki, että heikkoudella kerskaaminen olisi jotain muuta kuin tekopyhää hurskastelua. Me elämme mukavuuksien ympäröiminä. Uskon, ettei kukaan, joka on todella tullut heikoksi, halua kerskata siitä sanaakaan tai palautella sitä mieleensä, vaan mieluummin jättäisi sen taakseen ja antaisi vain Kristuksen loistaa ja kääntäisi katseensa eteenpäin, niin kuin Paavali.
Paavali puhuu heikkoudestaan, mutta ei surkeuden kieltä, vaan tuodakseen esiin Kristuksesta saamansa voiman; hän puhuu toivon ja voittamisen kieltä. Hänen kerskauksensa ei ole hänen heikkoutensa, vaan Kristuksen voima, kun hän sanoo:
”Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.” (2.Kor.12:10)
Siinä oli mies Jeesuksen käytössä, jolla oli selkärankaa ja rohkeutta.
Jos totta puhutaan, niin kaikki tietävät, että kenestäkään ei ole mihinkään, joten miksi tehdä niin suurta numeroa omasta heikkoudesta, kun se ainoastaan kertoo, että Jeesus ei ole koskaan saanut tilaa kirkastua meissä. Hän ei koskaan kutsunut meitä olemaan heikkoja vain pysyäksemme surkeudessa, vaan Hän kutsui meitä tulemaan heikoiksi, jotta Hänen meissä tapahtuvan kirkastumisensa kautta meistä tulisi vahvoja.
Tänä päivänä täytyy todella olla sielussa Golgatan elämän jälki, että heikkoudella kerskaaminen olisi jotain muuta kuin tekopyhää hurskastelua. Me elämme mukavuuksien ympäröiminä. Uskon, ettei kukaan, joka on todella tullut heikoksi, halua kerskata siitä sanaakaan tai palautella sitä mieleensä, vaan mieluummin jättäisi sen taakseen ja antaisi vain Kristuksen loistaa ja kääntäisi katseensa eteenpäin, niin kuin Paavali.
Paavali puhuu heikkoudestaan, mutta ei surkeuden kieltä, vaan tuodakseen esiin Kristuksesta saamansa voiman; hän puhuu toivon ja voittamisen kieltä. Hänen kerskauksensa ei ole hänen heikkoutensa, vaan Kristuksen voima, kun hän sanoo:
”Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.” (2.Kor.12:10)
Siinä oli mies Jeesuksen käytössä, jolla oli selkärankaa ja rohkeutta.
tiistaina 8. joulukuuta 2009
Onko pelokkuus Herralle otollista?
”Joka pelkää ja arkailee, menköön ja palatkoon kotiinsa, etteivät hänen veljensäkin menettäisi rohkeuttaan niin kuin hän.” (5.Moos.20:8)
Pelko kahlitsee monia uskovia ja monta uskovien yhteyttä, eli seurakuntaa. Jeesus puhui paljon vainoista ja muista vaikeuksista, jotka sisältyvät Hänen seuraamiseensa. Hän teki sen tarkoituksella, sillä tiesi monen sortuvan ja luopuvan Hänestä näiden haasteiden edessä. Tänä päivänä, ylösnousemuksen jälkeen Jeesusta pitää seurata maailman keskelle. Evankeliumin sanomaa ja Jumalan Valtakuntaa tulee levittää rohkeudella, ei arkuudella ja peläten (Ap.t.4:31, Ap.t.9:28, Ap.t.19:8). Koska , jos joku arkailee tai pelkää, ei hän ole tullut tuntemaan Jumalan täydellistä rakkautta (1.Joh.4:18), ja siitä on täysin tietoinen myös se antikristuksen henki, joka maailmassa riehuu, ja ne ihmiset, joita se saa hallita. Ei evankeliumia myöskään pidä julistaa sellaisen, joka vielä häpeää Jeesusta tai Hänen nimeään (Mark.8:38), sillä myös sen vihollinen tietää.
Pelko ja arkuus on hapate, joka tarttuu, erityisesti jos johtaja on arka ja pelkää. Niin monet yhteisöt ovat jumittuneet seiniensä sisälle pelon ja arkuuden tähden, joka myös monesti nousee niiden johtajista. Ei edellytä lainkaan luonnetta puhua Jumalan Sanaa uskovien keskellä tai julistaa evankeliumia uskovien omistamalla maaperällä. Se on leikkikenttä, korkeintaan harjoitusmaasto. Todellinen työmaa edellyttää antikristuksen hengen kohtaamista ja uskosta osattomien keskellä toimimista. Siellä mitataan, mitä miehestä ja naisesta löytyy. Keskenään saarnailu on monesti vain ydintehtävämme välttämistä. Ei tarvita neljää vuotta saarnailua, vaan Jeesuksen seuraamista maailman keskuuteen ja siellä valona olemista.
Saul oli esimerkki pelkäävästä johtajasta. Hänen johtajuutensa alaisuudessa israelilaiset eivät uskaltaneet kohdata filistealaisia vain yhden ison filistealaisen tähden. Kyse ei ollut yhdestä isosta filistealaisesta vaan pelosta, joka velloi Saulin sisällä ja sitä kautta kaikkien sisällä, jotka olivat hänen alamaisiaan (1.Sam.17:11). Saul myös pelkojensa tähden rikkoi Jumalan käskyjä pelätessään ihmisten lähtevän pois hänen ympäriltään (1.Sam.13:8-11). Pelokas johtaja yrittää aina miellyttää kaikkia ihmisiä. Hän tekee vaikka mitä kompromisseja, etteivät ihmiset vain lähtisi hänen luotaan ja äänestäisi jaloillaan. Huomaamattaan hän ei uskalla johtaa laumaansa mihinkään suuntaan, kaikkein vähiten omalla esimerkillään maailman keskelle. Pelko nousee orjuudesta alkeisvoimiin (Gal.4:1-9). Tämä orjuus tulee joko siitä, että hengelliseen johtajuuteen on sekoitettu jollakin tavalla oman maallisen elämän hyödyn tavoittelua, jolloin vihollisella on jo ote tähän johtajuuteen tai siitä, ettei kyseinen johtaja tunne Jumalan rakkautta, ja on siksi alaikäinen.
Minusta on huvittavaa, kun kuningas Daavidista maalaillaan sellainen surkimus paimenuutensa ajoilta. Sellainen ”pieni paimenpoika”, vaikka Sana puhuu selvästi hänen luonteestaan hänen oman kommenttinsa kautta: "Mitä saa se mies, joka surmaa tuon filistealaisen ja poistaa häväistyksen Israelista?” (1.Sam.17:26) Tuo mieshän uhosi yli muiden! Tai entäpä hänet tuntevan veljensä kuvaus hänestä: "Miksi sinä olet tullut tänne, ja kenelle olet jättänyt sen pienen lammaslauman siellä erämaassa? Minä tunnen sinun julkeutesi ja pahan sisusi; sinä olet tullut tänne katsomaan sotaa." (1.Sam.17:28) Tai vielä vahvistuksena Daavidin sanat Saulille, joka epäili häntä lieneekö kokonsa tähden: ”Jos leijona tai karhu tuli ja vei lampaan laumasta, niin minä hyökkäsin sen jälkeen, löin sen maahan ja tempasin saaliin sen suusta; ja jos se karkasi minua vastaan, niin minä tartuin sen partaan, löin sen maahan ja tapoin sen. Kun palvelijasi on lyönyt maahan sekä leijonan että karhun, niin tuolle ympärileikkaamattomalle filistealaiselle käy niinkuin niille;” (1.Sam.17:34-36). Älkää raakkaat ihmiset enää kuunnelko niitä ihmisten uskonnollisuuden vuoksi mutkalle väännettyjä lellittelykuvauksia Daavidista. Hän oli kovasisuinen mies, ja Jumalalle otollinen.
Kun olen pohdiskellut, millaisia palvelijoita Jumalan Valtakunta tarvitsee, niin yhä enemmän vakuutun siitä, että kun he ovat löytäneet suuntansa, he ovat suoraselkäisiä, rohkeita, päämäärätietoisia ja valmiita kuolemaan Jeesuksen nimen tähden. Mikään vähempi ei riitä. Jumalan Valtakunta tarvitsee taistelijoita. Yksi antautunut sydän riittää.
Pelko kahlitsee monia uskovia ja monta uskovien yhteyttä, eli seurakuntaa. Jeesus puhui paljon vainoista ja muista vaikeuksista, jotka sisältyvät Hänen seuraamiseensa. Hän teki sen tarkoituksella, sillä tiesi monen sortuvan ja luopuvan Hänestä näiden haasteiden edessä. Tänä päivänä, ylösnousemuksen jälkeen Jeesusta pitää seurata maailman keskelle. Evankeliumin sanomaa ja Jumalan Valtakuntaa tulee levittää rohkeudella, ei arkuudella ja peläten (Ap.t.4:31, Ap.t.9:28, Ap.t.19:8). Koska , jos joku arkailee tai pelkää, ei hän ole tullut tuntemaan Jumalan täydellistä rakkautta (1.Joh.4:18), ja siitä on täysin tietoinen myös se antikristuksen henki, joka maailmassa riehuu, ja ne ihmiset, joita se saa hallita. Ei evankeliumia myöskään pidä julistaa sellaisen, joka vielä häpeää Jeesusta tai Hänen nimeään (Mark.8:38), sillä myös sen vihollinen tietää.
Pelko ja arkuus on hapate, joka tarttuu, erityisesti jos johtaja on arka ja pelkää. Niin monet yhteisöt ovat jumittuneet seiniensä sisälle pelon ja arkuuden tähden, joka myös monesti nousee niiden johtajista. Ei edellytä lainkaan luonnetta puhua Jumalan Sanaa uskovien keskellä tai julistaa evankeliumia uskovien omistamalla maaperällä. Se on leikkikenttä, korkeintaan harjoitusmaasto. Todellinen työmaa edellyttää antikristuksen hengen kohtaamista ja uskosta osattomien keskellä toimimista. Siellä mitataan, mitä miehestä ja naisesta löytyy. Keskenään saarnailu on monesti vain ydintehtävämme välttämistä. Ei tarvita neljää vuotta saarnailua, vaan Jeesuksen seuraamista maailman keskuuteen ja siellä valona olemista.
Saul oli esimerkki pelkäävästä johtajasta. Hänen johtajuutensa alaisuudessa israelilaiset eivät uskaltaneet kohdata filistealaisia vain yhden ison filistealaisen tähden. Kyse ei ollut yhdestä isosta filistealaisesta vaan pelosta, joka velloi Saulin sisällä ja sitä kautta kaikkien sisällä, jotka olivat hänen alamaisiaan (1.Sam.17:11). Saul myös pelkojensa tähden rikkoi Jumalan käskyjä pelätessään ihmisten lähtevän pois hänen ympäriltään (1.Sam.13:8-11). Pelokas johtaja yrittää aina miellyttää kaikkia ihmisiä. Hän tekee vaikka mitä kompromisseja, etteivät ihmiset vain lähtisi hänen luotaan ja äänestäisi jaloillaan. Huomaamattaan hän ei uskalla johtaa laumaansa mihinkään suuntaan, kaikkein vähiten omalla esimerkillään maailman keskelle. Pelko nousee orjuudesta alkeisvoimiin (Gal.4:1-9). Tämä orjuus tulee joko siitä, että hengelliseen johtajuuteen on sekoitettu jollakin tavalla oman maallisen elämän hyödyn tavoittelua, jolloin vihollisella on jo ote tähän johtajuuteen tai siitä, ettei kyseinen johtaja tunne Jumalan rakkautta, ja on siksi alaikäinen.
Minusta on huvittavaa, kun kuningas Daavidista maalaillaan sellainen surkimus paimenuutensa ajoilta. Sellainen ”pieni paimenpoika”, vaikka Sana puhuu selvästi hänen luonteestaan hänen oman kommenttinsa kautta: "Mitä saa se mies, joka surmaa tuon filistealaisen ja poistaa häväistyksen Israelista?” (1.Sam.17:26) Tuo mieshän uhosi yli muiden! Tai entäpä hänet tuntevan veljensä kuvaus hänestä: "Miksi sinä olet tullut tänne, ja kenelle olet jättänyt sen pienen lammaslauman siellä erämaassa? Minä tunnen sinun julkeutesi ja pahan sisusi; sinä olet tullut tänne katsomaan sotaa." (1.Sam.17:28) Tai vielä vahvistuksena Daavidin sanat Saulille, joka epäili häntä lieneekö kokonsa tähden: ”Jos leijona tai karhu tuli ja vei lampaan laumasta, niin minä hyökkäsin sen jälkeen, löin sen maahan ja tempasin saaliin sen suusta; ja jos se karkasi minua vastaan, niin minä tartuin sen partaan, löin sen maahan ja tapoin sen. Kun palvelijasi on lyönyt maahan sekä leijonan että karhun, niin tuolle ympärileikkaamattomalle filistealaiselle käy niinkuin niille;” (1.Sam.17:34-36). Älkää raakkaat ihmiset enää kuunnelko niitä ihmisten uskonnollisuuden vuoksi mutkalle väännettyjä lellittelykuvauksia Daavidista. Hän oli kovasisuinen mies, ja Jumalalle otollinen.
Kun olen pohdiskellut, millaisia palvelijoita Jumalan Valtakunta tarvitsee, niin yhä enemmän vakuutun siitä, että kun he ovat löytäneet suuntansa, he ovat suoraselkäisiä, rohkeita, päämäärätietoisia ja valmiita kuolemaan Jeesuksen nimen tähden. Mikään vähempi ei riitä. Jumalan Valtakunta tarvitsee taistelijoita. Yksi antautunut sydän riittää.
maanantaina 7. joulukuuta 2009
Seurakuntakuri ja järjestys
”Ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala… kaikki tapahtukoon säädyllisesti ja järjestyksessä.” (1.Kor.14:33, 40)
Kirjoituksen otsikolla on negatiivinen kaiku, mutta se ei ole negatiivinen siksi, että se olisi epäraamatullinen. Jumala on todella järjestyksen Jumala, ja missä Hän on Pyhän Henkensä kautta, siellä on järjestys. Se järjestys ei ole inhimillinen järjestys vaan jumalallinen järjestys. Kuinka karmean ja vääristyneen kuvan uskonnollinen vallankäyttö antaakaan tälle otsikolle. Järjestelmä, jonka johtajat hallitsevat ihmisiä niin kuin maailman valtiaat hallitsevat, on saanut mallinsakin maailmasta ja toimii näin ollen maailman tavoin (Matt.20:25-28). Mutta se ei ole esikuva Jumalan Valtakunnasta, eikä se heijasta ulospäin Jumalan Valtakuntaa, sillä Jeesus sanoo: ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh.13:35)
Ei ole mitään suurempaa ja jumalallisempaa järjestystä ja kuria kuin rakkaus uskovien välillä. Maailmalliset järjestelmät toimivat pakottaen ja kontrolloiden, mutta keskinäinen rakkaus ja kunnioitus synnyttää pyhän järjestyksen, joka ei ole ihmismielen organisoima vaan suurimman lahjan, rakkauden rakentama. Niin kuin Raamattu sanoo: ”Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa.” (1.Kor.8:1) Tämä "tieto", josta Sana puhuu, tulee sanasta ”gnosis”, ja merkitsee yleisesti ottaen älykkyyttä ja inhimillistä ymmärrystä, uskonnon tuntemusta ja tietoa siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei, mikä on Jumalan lain mukaista ja mikä ei. Niinpä tällaiset uskonnolliset järjestelmät ovatkin irrallisia toisistaan, koska ne on kyllästetty kouluista saadulla älykkyydellä ja inhimillisellä ymmärryksellä. Niiden johtajat ovat harvoin kalaverkkojen ääreltä nostettuja lukutaidottomia miehiä ja naisia, joissa saisi hallita enemmän Pyhä Henki kuin heidän älykkyytensä ja inhimillinen ymmärryksensä, joka niin usein muodostuu lopulta rajoittuneisuudeksi Jumalan Valtakunnan työssä. Ne ovat täynnä uskontokuntansa ja tunnustuskuntansa oppeja, ja jokainen niistä väittää olevansa juuri se, joka on oikeassa. Tämä älyllinen oppiväittely ja inhimillinen ymmärrys on tunnettavissa sanalla gnosis, josta myös gnostilaisuus tunnetaan.
Gnosis nostaa maailmallisen johtamisjärjestelmän, jolla sitten yritetään itse, omin teoin toteuttaa seurakuntakuri ja järjestys, mutta se on turhaa, sillä se ei synnytä todellista keskinäistä rakkautta ja kunnioitusta ihmisten välille. Armeijakielellä voisin puhua tässä kohden myös ulkoisen kurin ja sisäisen kurin eroista, nimittäin ulkoinen kuri ei koskaan rakenna sisäistä kuria, mutta sisäinen kuri automaattisesti johtaa ulkoiseenkin kuriin. Gnosis nostaa ulkoisen kurin kunniaan, mutta rakkaus rakentaa sisäisen kurin, joka saa ihmiset luonnostaan toimimaan Raamatun ohjeiden mukaan: ”Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.” (Room.12:10) Gnosis paisuttaa ja antaa ulkoisia puitteita, mutta se on lihan teko, eikä tuota keskinäistä rakkautta, mutta rakkaus tuottaa rakkautta sisälliseen ihmiseen, antaminen antamista.
Työtämme arvostellaan sanoen asioita ikään kuin meillä ei olisi seurakuntajärjestystä, mutta se on valhe, jota puhuu ihminen, jolta puuttuu hengellinen näkökyky. Työssämme on varsin selkeä Jumalan asettama järjestys, ja sanonkin sille, joka ei sitä tunnista, että Jumalan seurakunnan järjestystä ei aseteta viroilla, nimittämisillä ja hallinnollisilla elimillä, joita vanhimmistoiksikin kutsutaan, vaan seurakunnan järjestyksen rakentaa Jeesus Kristus rakkauden ja kunnioittamisen ilmapiirissä, ja se on tunnistettavissa ilman ainoatakaan sanaa.
Kirjoituksen otsikolla on negatiivinen kaiku, mutta se ei ole negatiivinen siksi, että se olisi epäraamatullinen. Jumala on todella järjestyksen Jumala, ja missä Hän on Pyhän Henkensä kautta, siellä on järjestys. Se järjestys ei ole inhimillinen järjestys vaan jumalallinen järjestys. Kuinka karmean ja vääristyneen kuvan uskonnollinen vallankäyttö antaakaan tälle otsikolle. Järjestelmä, jonka johtajat hallitsevat ihmisiä niin kuin maailman valtiaat hallitsevat, on saanut mallinsakin maailmasta ja toimii näin ollen maailman tavoin (Matt.20:25-28). Mutta se ei ole esikuva Jumalan Valtakunnasta, eikä se heijasta ulospäin Jumalan Valtakuntaa, sillä Jeesus sanoo: ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh.13:35)
Ei ole mitään suurempaa ja jumalallisempaa järjestystä ja kuria kuin rakkaus uskovien välillä. Maailmalliset järjestelmät toimivat pakottaen ja kontrolloiden, mutta keskinäinen rakkaus ja kunnioitus synnyttää pyhän järjestyksen, joka ei ole ihmismielen organisoima vaan suurimman lahjan, rakkauden rakentama. Niin kuin Raamattu sanoo: ”Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa.” (1.Kor.8:1) Tämä "tieto", josta Sana puhuu, tulee sanasta ”gnosis”, ja merkitsee yleisesti ottaen älykkyyttä ja inhimillistä ymmärrystä, uskonnon tuntemusta ja tietoa siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei, mikä on Jumalan lain mukaista ja mikä ei. Niinpä tällaiset uskonnolliset järjestelmät ovatkin irrallisia toisistaan, koska ne on kyllästetty kouluista saadulla älykkyydellä ja inhimillisellä ymmärryksellä. Niiden johtajat ovat harvoin kalaverkkojen ääreltä nostettuja lukutaidottomia miehiä ja naisia, joissa saisi hallita enemmän Pyhä Henki kuin heidän älykkyytensä ja inhimillinen ymmärryksensä, joka niin usein muodostuu lopulta rajoittuneisuudeksi Jumalan Valtakunnan työssä. Ne ovat täynnä uskontokuntansa ja tunnustuskuntansa oppeja, ja jokainen niistä väittää olevansa juuri se, joka on oikeassa. Tämä älyllinen oppiväittely ja inhimillinen ymmärrys on tunnettavissa sanalla gnosis, josta myös gnostilaisuus tunnetaan.
Gnosis nostaa maailmallisen johtamisjärjestelmän, jolla sitten yritetään itse, omin teoin toteuttaa seurakuntakuri ja järjestys, mutta se on turhaa, sillä se ei synnytä todellista keskinäistä rakkautta ja kunnioitusta ihmisten välille. Armeijakielellä voisin puhua tässä kohden myös ulkoisen kurin ja sisäisen kurin eroista, nimittäin ulkoinen kuri ei koskaan rakenna sisäistä kuria, mutta sisäinen kuri automaattisesti johtaa ulkoiseenkin kuriin. Gnosis nostaa ulkoisen kurin kunniaan, mutta rakkaus rakentaa sisäisen kurin, joka saa ihmiset luonnostaan toimimaan Raamatun ohjeiden mukaan: ”Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.” (Room.12:10) Gnosis paisuttaa ja antaa ulkoisia puitteita, mutta se on lihan teko, eikä tuota keskinäistä rakkautta, mutta rakkaus tuottaa rakkautta sisälliseen ihmiseen, antaminen antamista.
Työtämme arvostellaan sanoen asioita ikään kuin meillä ei olisi seurakuntajärjestystä, mutta se on valhe, jota puhuu ihminen, jolta puuttuu hengellinen näkökyky. Työssämme on varsin selkeä Jumalan asettama järjestys, ja sanonkin sille, joka ei sitä tunnista, että Jumalan seurakunnan järjestystä ei aseteta viroilla, nimittämisillä ja hallinnollisilla elimillä, joita vanhimmistoiksikin kutsutaan, vaan seurakunnan järjestyksen rakentaa Jeesus Kristus rakkauden ja kunnioittamisen ilmapiirissä, ja se on tunnistettavissa ilman ainoatakaan sanaa.
perjantaina 4. joulukuuta 2009
Uskonnon uhrit uskonsa tähden kärsivät
He pilkkaavat teitä monella tavalla ja heissä oleva uskonnollisuuden henki hyökkää teitä vastaan. He sanovat: ”Sinä olet hengellinen teini”, niin kuin nasaretilaiset sanoivat Jeesuksesta ”Eikö tämä ole se rakentajan poika? Eikö hänen äitinsä ole nimeltään Maria ja hänen veljensä Jaakob ja Joosef ja Simon ja Juudas?” (Matt.13:55)
He kysyvät täynnä hengellistä ylpeyttä: ”Kuka sinä luulet olevasi?!” Näin sanoivat myös juutalaiset, Jumalan valittu kansa, Jeesuksesta ”Oletko sinä suurempi kuin isämme Aabraham, joka on kuollut? Ja profeetat ovat kuolleet; keneksi sinä itsesi teet?" (Joh.8:53)
He käskevät kuin maailman ruhtinaat: ”Kunnioita hengellisiä auktoriteettejasi!” tai tuomitsevat sanoen: ”Sinä olet kapinallinen!”, mutta samoin he syyttivät Jeesusta kysyessään ”Miksi sinun opetuslapsesi rikkovat vanhinten perinnäissääntöä?” (Matt.15:2)
Jos Herra sallii teille koetuksia, he tulevat sanomaan: ”Syytä nyt itseäsi” tai ”Katso, miten sinun kävi”, mutta niin he tekivät Golgatan ristin äärellä vahingoniloisena pilkaten "Muita hän on auttanut; auttakoon itseänsä, jos hän on Jumalan Kristus, se valittu". (Luuk.23:35)
Olkaa luottavaisilla mielin. Antakaa heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät. Seuratkaa Jeesusta rohkeasti, älkääkä välittäkö heistä. "Tämän minä olen teille puhunut, ettette loukkaantuisi. He erottavat teidät synagoogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle. Ja sen he tekevät teille, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua.” (Joh.16:1-3)
Kaiken tämän he sanovat kyvyttömyydessään nähdä Kristuksen teissä, kirkkauden toivon.
He kysyvät täynnä hengellistä ylpeyttä: ”Kuka sinä luulet olevasi?!” Näin sanoivat myös juutalaiset, Jumalan valittu kansa, Jeesuksesta ”Oletko sinä suurempi kuin isämme Aabraham, joka on kuollut? Ja profeetat ovat kuolleet; keneksi sinä itsesi teet?" (Joh.8:53)
He käskevät kuin maailman ruhtinaat: ”Kunnioita hengellisiä auktoriteettejasi!” tai tuomitsevat sanoen: ”Sinä olet kapinallinen!”, mutta samoin he syyttivät Jeesusta kysyessään ”Miksi sinun opetuslapsesi rikkovat vanhinten perinnäissääntöä?” (Matt.15:2)
Jos Herra sallii teille koetuksia, he tulevat sanomaan: ”Syytä nyt itseäsi” tai ”Katso, miten sinun kävi”, mutta niin he tekivät Golgatan ristin äärellä vahingoniloisena pilkaten "Muita hän on auttanut; auttakoon itseänsä, jos hän on Jumalan Kristus, se valittu". (Luuk.23:35)
Olkaa luottavaisilla mielin. Antakaa heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät. Seuratkaa Jeesusta rohkeasti, älkääkä välittäkö heistä. "Tämän minä olen teille puhunut, ettette loukkaantuisi. He erottavat teidät synagoogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle. Ja sen he tekevät teille, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua.” (Joh.16:1-3)
Kaiken tämän he sanovat kyvyttömyydessään nähdä Kristuksen teissä, kirkkauden toivon.
Hengelliset isät
Ei lapsi valitse isäänsä. Ei lapsi nosta isäänsä, mutta isä nostaa lapsen. Jumala sanoi Moosekselle, ettei hän pääsisi Luvattuun maahan, mutta Joosuasta hän sanoi Moosesta käskien: ”Joosua, Nuunin poika, joka sinua palvelee, hän pääsee sinne; vahvista häntä, sillä hän on jakava maan Israelille perinnöksi.” (5.Moos.1:38) "Ota Joosua, Nuunin poika, mies, jossa on Henki, ja pane kätesi hänen päällensä.” (4.Moos.27:18)
Jumala sanoi Elialle, kun hän oli voimaton tuon manipuloivan ja profeettoja murhaavan Iisebelin edessä: ”Voitele sijaasi profeetaksi Elisa,” (1.Kun.19:16) ja niin Elia ”lähti sieltä ja kohtasi Elisan, Saafatin pojan, kun tämä oli kyntämässä; kaksitoista härkäparia kulki hänen edellänsä, ja itse hän ajoi kahdettatoista. Kulkiessaan hänen ohitsensa Elia heitti vaippansa hänen päällensä” ja Elia sanoi hänelle: "Mene, mutta tule takaisin; tiedäthän, mitä minä olen sinulle tehnyt". Niin hän meni hänen luotaan takaisin, otti härkäparinsa ja teurasti sen, ja härkäin ikeellä hän keitti lihat; ne hän antoi väelle, ja he söivät. Sitten hän nousi ja seurasi Eliaa ja palveli häntä.” (1.Kun.19:19-21)
Eivät opetuslapset valinneet Jeesusta, vaan Jeesus valitsi heidät ja kutsui heidät seuraamaan (Joh.15:16). Paavalikin sanoi kantaessaan hengellisen isän vastuuta: "Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja." (1.Kor.11:1) Eihän lapsi voi syntyä, ellei isä tai äiti häntä synnytä. Kutsumisen ja opetuslapseuden synnyttäminen ei ole lapsen vastuulla. Jos vanhemmat antavat sen vastuun lapselle, he ovat jo ikään kuin sanoutuneet irti hengellisen vanhemman vastuusta heti alkajaisiksi. Isät, Jumalan äänen kuuleminen nuoren valitsemisessa ja nostamisessa on teidän vastuunne. Kantakaa se.
Jumala sanoi Elialle, kun hän oli voimaton tuon manipuloivan ja profeettoja murhaavan Iisebelin edessä: ”Voitele sijaasi profeetaksi Elisa,” (1.Kun.19:16) ja niin Elia ”lähti sieltä ja kohtasi Elisan, Saafatin pojan, kun tämä oli kyntämässä; kaksitoista härkäparia kulki hänen edellänsä, ja itse hän ajoi kahdettatoista. Kulkiessaan hänen ohitsensa Elia heitti vaippansa hänen päällensä” ja Elia sanoi hänelle: "Mene, mutta tule takaisin; tiedäthän, mitä minä olen sinulle tehnyt". Niin hän meni hänen luotaan takaisin, otti härkäparinsa ja teurasti sen, ja härkäin ikeellä hän keitti lihat; ne hän antoi väelle, ja he söivät. Sitten hän nousi ja seurasi Eliaa ja palveli häntä.” (1.Kun.19:19-21)
Eivät opetuslapset valinneet Jeesusta, vaan Jeesus valitsi heidät ja kutsui heidät seuraamaan (Joh.15:16). Paavalikin sanoi kantaessaan hengellisen isän vastuuta: "Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja." (1.Kor.11:1) Eihän lapsi voi syntyä, ellei isä tai äiti häntä synnytä. Kutsumisen ja opetuslapseuden synnyttäminen ei ole lapsen vastuulla. Jos vanhemmat antavat sen vastuun lapselle, he ovat jo ikään kuin sanoutuneet irti hengellisen vanhemman vastuusta heti alkajaisiksi. Isät, Jumalan äänen kuuleminen nuoren valitsemisessa ja nostamisessa on teidän vastuunne. Kantakaa se.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
